D.E.T Electronics

Valvonnan lisääntyessä myös vastatoimien tarve kasvaa. Liikenteen nopeusvalvonnan painottuessa kasvottomaan kameravalvontaan sekä muihin mahdollisimman tuottaviin valvontamuotoihin , haluamme tarjota autoilijoille mahdollisuuden tietää milloin ja missä valvontaa suoritetaan.

Olemme perehtyneet liikennevalvontatekniikkaan jo yli kymmenen vuoden ajan ja meillä on tietolähteemme ympäri maailman. Saamme jatkuvasti tietoa viimeisimmistä teknisistä uutuuksista niin valvonta- kuin valvonnan havaitsemiseenkin tarkoitettujen laitteiden osalta.

Meistä

D.E.T Electronics on uranuurtaja alaan liittyvissä asioissa Suomessa. Olemme seuranneet alaa ja tehneet tuotteiden parissa töitä jo vuodesta 1995.

Vaikka paljastimen käyttö on Suomessa laitonta, moni on silti todennut laitteen hyödyllisyyden. Ensisijaisesti ajatellaan, että paljastimen käyttäjä on KAAHARI, joka oman ja muiden hengen uhalla koettaa ajaa liikenteen seassa tutkaa vältellen. Kuitenkin moni on todennut sen tosiasian, että sujuva liikenne vaatii välillä sallitun nopeuden hetkellisen ylityksen. Liian usein se ainut poliisi matkan varrella sattuu juuri sen suoran päähän, jossa päätit ohittaa ne kaksi rekkaa edelläsi. Poliisille on siinä vaiheessa turha selitellä mitään "hetkellisestä" ylinopeudesta - sakot tuli.
Paljastimella on myös hauska seurata ja bongata nk. siviiliautoja, joilla poliisi myös suorittaa liikenteen valvontaa. Välillä häly tulee yllättävässäkin paikassa ....

Liikenneturvallisuus on varmasti aihe numero yksi, jonka perusteella paljastimenkäyttö tuomitaan. Paljastinhan suorastaan pakottaa käyttäjänsä ajamaan kovempaa kuin muu liikenne. VÄÄRIN! Englannissa tehty "Mori Poll" -tutkimus osoitti, että paljastimen käyttäjät ajavat keskimääräistä turvallisemmin, joutuvat vähemmän onnettomuuksiin ja ovat liikenteessä tarkkaavaisempia. Siinäpä miettimistä.

Tarjoamme

Alan parhaat laitteet Suomen
markkinoille - tutkitusti ja testatusti. Emme puhu kauniilla sanoilla vaan tiedämme niin tekniikasta kuin sen kehittymisestäkin!

Toimitukset

Toimitamme laitteet postiennakolla kaikkialle Suomeen - helposti, luotettavasti ja nopeasti.
Toisin kuten eräät muut suomeksi myyvät kilpailijamme, hoidamme myös takuuasiat suoraan valmistajan kanssa.
Kannattaa harkita kahdesti keneltä tilaat!